perjantai 29. elokuuta 2014

Näytetään vähän mallia


Näytetään tässä vähän Veeran kans mallia miten harjoitellaan naapurin kissojen kohtaamista. Katsokaa ja oppikaa.

kirjoitti Mimmi

torstai 21. elokuuta 2014

Sankareita kaikki tyynni


Tässä entinen päivänsankari poseeraa kuten puutarhakissalle kuuluu, kukkien kera. Mullahan oli tässä sekä nimi- että syntymäpäivät äskettäin. Mä sainkin ylläripostia eilen tai toissaeilen.


Posti toi mulle vaaleenpunasen kirjeen. Siinä oli kortti ja lahja: herkkupussi. Kuoressa luki: Kissaneiti Veera xxxxxxx (sukunimi). Isi sanoi, että postimies tutki kuorta pitkään ennen kuin laittoi kirjeen laatikkoon.


Kortti tuli tältä kaunottarelta (kuva lainattu). Hänen nimensä on Mansikka. Hän on meidän etäfrendi. Se tarkottaa, että me ei olla tavattu, mut ollaan kuultu toisistamme. Mansikka on hyvin erityinen kissa. Hän on tuottanut paljon iloa perheelle johon tuli hyvin surullisena aikana.



Mami sanoo, että mekin ollaan erityisiä kissoja. Nimittäin erityisen hyviä kaverikissoja keskenään.


Aina me pestään toisiltamme korvat ja korvantaustat, ja välillä muitakin paikkoja.


Mut sit välillä meillä menee aina painiksi.

kertoili Veera