Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissakalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissakalenteri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. joulukuuta 2015

Arvonta: Puutarhakissat-seinäkalenteri

Kalenterit tulivat! Laatikko oli eilen pöydällä odottamassa, kun tulin töistä. Puutarhakissat olivat tietysti kiinnostuneempia laatikosta kuin omista kalentereistaan.


Ensin Mimmi kävi kokeilemassa laatikon. Hän ei siinä kauaa viihtynyt. Sen sijaan Veera ihastui laatikkoon ikihyviksi, ja makasi siinä koko illan, välillä kylkeä kääntäen.


Mutta asiaan. Ensimmäistä kertaa Puutarhakissojen blogissa: arvonta! Arvomme yhden Puutarhakissat-seinäkalenterin. Arvontaan voi osallistua kommentilla. Yhden arvan saa kommentilla, kaksi arpaa, jos liittyy lisäksi jäseneksi. Anonyymit kommentoijat laittakaa nimimerkki, että erotan teidät toisistanne. Arvonta-aika sunnuntaihin 13.12.2015 kello 21 saakka.


Kalenteri on tehty omista kuvista Vistaprintin nettisivuilla. En halua sen kummemmin mainostaa, kun en ehtinyt kokeilla erilaisia sivustoja. Ehkä ulkoasun muokkauksen varaa olisi voinut olla enemmän minun makuuni. Mutta aika mukava lahjaidea minusta näin joulun alla.


Huomasin myös, että ei ole yksinkertaista löytää kahtatoista (+ kansi) kalenterikelpoista kuvaa kissoista. Valitsin useimpiin kuviin otoksia, joissa on molemmat kissat. Muutamia yksin-kuvia kuitenkin joutui ottamaan mukaan. Jatkossa voisi kiinnittää kuvatessa huomiota siihen, että kaikilta vuodenajoilta löytyisi kuvauksellisia kuvia. Tästä voisi ehkä kehittää myyntiartikkelin, jos saisi tehdä työn vähän huolellisemmin ja ajan kanssa, kunnon kuvilla.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Kissakalenteri


Heissan! Älkää kertoko kellekään, mut me tehtiin mamin kans Puutarhakissat-seinäkalenteri ensi vuodelle. Se on niinku sellainen joululahjajuttu, niin siitä ei saa kauheesti hiiskua.


Se tehtiin omista kuvista sellasella nettisivulla. Mami meinaa antaa sitä joululahjaksi bzzzzzzzzzz niin ku ei saa kertoa kelle. Sit se sanoi, että ehkä vois yhden kalenterin laittaa arvontalahjaksi meidän blogiin.


Oiskohan kukaan kiinnostunu sellasesta arvonnasta? 
Nää kuvat on siinä kalenterissa. Ja muita tosi kauniita (köhöm) meistä molemmista.

Mukavia hissuttelupäiviä takan ääressä.

Mimmi ja Veera