tiistai 1. joulukuuta 2015

Arvonta: Puutarhakissat-seinäkalenteri

Kalenterit tulivat! Laatikko oli eilen pöydällä odottamassa, kun tulin töistä. Puutarhakissat olivat tietysti kiinnostuneempia laatikosta kuin omista kalentereistaan.


Ensin Mimmi kävi kokeilemassa laatikon. Hän ei siinä kauaa viihtynyt. Sen sijaan Veera ihastui laatikkoon ikihyviksi, ja makasi siinä koko illan, välillä kylkeä kääntäen.


Mutta asiaan. Ensimmäistä kertaa Puutarhakissojen blogissa: arvonta! Arvomme yhden Puutarhakissat-seinäkalenterin. Arvontaan voi osallistua kommentilla. Yhden arvan saa kommentilla, kaksi arpaa, jos liittyy lisäksi jäseneksi. Anonyymit kommentoijat laittakaa nimimerkki, että erotan teidät toisistanne. Arvonta-aika sunnuntaihin 13.12.2015 kello 21 saakka.


Kalenteri on tehty omista kuvista Vistaprintin nettisivuilla. En halua sen kummemmin mainostaa, kun en ehtinyt kokeilla erilaisia sivustoja. Ehkä ulkoasun muokkauksen varaa olisi voinut olla enemmän minun makuuni. Mutta aika mukava lahjaidea minusta näin joulun alla.


Huomasin myös, että ei ole yksinkertaista löytää kahtatoista (+ kansi) kalenterikelpoista kuvaa kissoista. Valitsin useimpiin kuviin otoksia, joissa on molemmat kissat. Muutamia yksin-kuvia kuitenkin joutui ottamaan mukaan. Jatkossa voisi kiinnittää kuvatessa huomiota siihen, että kaikilta vuodenajoilta löytyisi kuvauksellisia kuvia. Tästä voisi ehkä kehittää myyntiartikkelin, jos saisi tehdä työn vähän huolellisemmin ja ajan kanssa, kunnon kuvilla.


13 kommenttia:

  1. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  2. Mammalle ja Papulle molemmille omat arvat!
    Kahdella siis mukana :) Sitä kehittyy sitten kalenterin tekemisessä ajan kanssa. Ja tärkeintä on ne kizut kuvissa.

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukana! Kyllä tyttö (kova kissafani) tykkäisi.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana!

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Luumunkukka(at)luukku.com
    2arpaa

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  7. yhdellä arvolla tavoittelemaan söpöä kalenteria :)
    Suloista joulunodotusta sekä kisuille että emännälle!
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana. On ihana idea ja ihanat mallit kalenterissa :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hei kaunottaret vauhdissa ja levossa! Osallistun arvontaan tällä kommentilla: mitä tarkoittaa olla jäsen? Anteeksi hölmöyteni ja hyvää talven odotusta t.yst.L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän sivustoon voi liittyä tuolta sivussa olevasta Liity tähän sivustoon -palkista. Mielestäni myös anonyyminä voi liittyä. Aina se ei onnistu, olen huomannut, että itsekään en aina ole päässyt kaikkiin sivustoihin liittymään. Onnea yritykselle!

      Poista
  10. Mukana arvonnassa, ihanat kisut!
    niemennokannelijalkaiset@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihanaa! Kahdella arvalla mukana :) ♥

    VastaaPoista